Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO ry

SAJO ry:n strategia:
Rohkea, yhteisöllinen ja palveleva


Rohkea SAJO

Ammattikoulutuksen johtajilla on rohkeutta uudistua ja uudistaa. SAJO ja sen jäsenet ottavat rohkeasti kantaa ja tuovat esille ammatillisen koulutuksen edelläkävijyyttä ja uudistuvaa johtamista.

 

Yhteisöllinen SAJO

SAJOlla on vahva rooli sisäisesti ja ulospäin jäsentensä muodostamana verkostona. Verkosto tukee jäsentensäjohtajuuden, osaamisen ja hyvinvoinnin kehittymistä. SAJO edistää toiminnallaan ammatillisen koulutuksen yhtenäisyyttä.

 

Palveleva SAJO

SAJO tarjoaa jäsenilleen palveluja ja tukee sajolaisia työssään. SAJO verkosto tarjoaa mahdollisuuden osaamisen ja asiantuntijuuden jakamiseen.

 

Tutustu tarkemmin vuoden 2024 toimintasuunnitelmaan.

Yhdistyksellä on hallitus, johon kuuluu kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan valitut puheenjohtaja ja kuusi varsinaista jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Vuosittain on erovuorossa, puheenjohtajaa lukuun ottamatta, kolme jäsentä varajäsenineen. Hallitus valitsee varsinaisten jäsenten keskuudesta varapuheenjohtajan ja sihteerin. Hallituksen kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kolme jäsentä on saapuvilla.

 

Hallituksen tehtävänä on johtaa yhdistyksen toimintaa sääntöjen ja yhdistyksen kokousten päätösten edellyttämällä tavalla.


Nykyisen hallituksen jäsenet yhteystietoineen

Vuosikokousmateriaalit sisältävät vuosikokouksen pöytäkirjan, toimintakertomuksen, tilinpäätöksen, tilintarkastuskertomuksen, toimintasuunnitelman, talousarvion, ehdollepanotoimikunnan esitykset sekä muut mahdolliset vuosikokouksessa käsitellyt asiakirjat.

 

2022 (Vaasa - Vamia, Opetusravintola Silveria)
2021 (Tampere - Tredu, Tredun Helmi + Microsoft Teams)
2020 (Espoo - Omnia + Microsoft Teams)
2019 (Silja Europa)

1 § Yhdistyksen nimi on Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO ry, Ledare för Yrkesutbildningen i Finland rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toimialueena koko maa.


2 § Yhdistyksen tarkoituksena on toimia jäsentensä edustajana sekä edistää jäsentensä ammatillisia, palkkauksellisia ja palvelussuhteeseen liittyviä oikeudellisia etuja. Yhdistys edistää jäsenistönsä verkostoitumista ja osaamisen kehittymistä sekä kehittää ammatillista koulutusta.


3 § Yhdistys toteuttaa tarkoitustaan hoitamalla yhteyksiä viranomaisiin, elinkeinoelämään, työnantaja- ja työntekijäjärjestöihin, muihin järjestöihin ja oppilaitoksiin. Yhdistys perustaa työryhmiä, nimeää edustajia työryhmiin, tekee aloitteita ja yhteistyösopimuksia sekä antaa lausuntoja.

 

Lisäksi yhdistys järjestää koulutuksia, kokouksia ja opintomatkoja ja oikeudellista neuvontaa. Yhdistys seuraa selvityksiä, tutkimuksia ja edistää alan julkaisutoimintaa.


4 § Yhdistykseen voivat kuulua varsinaisina jäseninä ammattikoulutuksen johtavassa asemassa tai vastuullisessa kehittämis- tai asiantuntijatehtävässä olevat henkilöt. Yhdistykseen voivat kuulua seniorijäseninä eläkkeelle siirtyneet varsinaiset jäsenet. Jäseneksi hyväksymisestä päättää hallitus. Jäsenen erottamisesta päättää hallitus.

 

5 § Varsinaiselta jäseneltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruuden määrää vuosikokous. Seniorijäsen on maksusta vapaa.

 

6 § Toimintansa rahoittamiseksi yhdistys voi vastaanottaa avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja sekä harjoittaa julkaisu- ja kustannustoimintaa. Yhdistys voi myös omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä ja osakkeita.

 

7 § Päätösvalta on yhdistyksen kokouksella, jossa jokaisella varsinaisella jäsenellä on yksi ääni. Seniorijäsenellä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksessa. Vuosikokous pidetään hallituksen kutsusta lokakuun loppuun mennessä. Vuosikokouskutsu on lähetettävä sähköpostitse jäsenille vähintään kaksi viikkoa ennen kokouspäivää. Kokouskutsussa on mainittava käsiteltävät asiat.

 

8 § Yhdistys kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen, milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä aiheen ilmoittaen kirjallisesti hallitukselle esittää. Kutsu ylimääräiseen kokoukseen annetaan kuten vuosikokoukseen.

 

9 § Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Yhdistyksen tilinpäätös ja muut tarpeelliset asiakirjat on jätettävä ennen huhtikuun 15. päivää tilintarkastusyhteisölle tai toiminnan- tai tilintarkastajille, joiden tulee ennen toukokuun 15. päivää jättää kirjallinen toiminnan- tai tilintarkastuslausuntonsa yhdistyksen hallitukselle.

 

10 § Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat
1. valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä pöytäkirjan tarkastajat
2. esitetään hallituksen vuosikertomus edelliseltä toimintavuodelta
3. esitetään toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto
4. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
5. päätetään hallituksen jäsenille sekä muille toimihenkilöille maksettavista palkkioista, matkakulujen korvauksista ja päivärahoista
6. valitaan hallituksen puheenjohtaja edellisen hallituksen puheenjohtajan toimikauden päättyessä
7. valitaan hallituksen muut varsinaiset jäsenet ja varajäsen erovuoroisten tilalle
8. valitaan tilintarkastusyhteisö tai kaksi toiminnantarkastajaa tai tilintarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa tai varatilintarkastajaa seuraavaksi tilikaudeksi.
9. vahvistetaan yhdistyksen toimintasuunnitelma seuraavaksi toimintavuodeksi
10. vahvistetaan yhdistyksen talousarvio seuraavaksi toimintavuodeksi
11. määrätään jäsenmaksujen suuruus seuraavaksi toimintavuodeksi
12. päätetään muista kokouskutsussa mainituista asioista.

Varsinaisella jäsenellä on oikeus neljä viikkoa ennen kokousta tehdä hallitukselle kirjallinen esitys niistä asioista, jotka hän haluaa käsiteltävän vuosikokouksessa.

 

11 § Yhdistyksellä on hallitus, johon kuuluu kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan valitut puheenjohtaja ja kuusi varsinaista jäsentä sekä heille yhteensä kaksi varajäsentä. Vuosittain on erovuorossa, puheenjohtajaa lukuun ottamatta, kolme jäsentä ja yksi varajäsen. Hallitukseen valittujen jäsenten ja puheenjohtajan toimikausien (2 vuotta) lukumäärä on enintään kolme (3). Hallitus valitsee varsinaisten jäsenten keskuudesta varapuheenjohtajan ja sihteerin. Hallituksen kokous on päätösvaltainen, jos puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kolme jäsentä on saapuvilla.

 

Hallituksen tehtävänä on
1. johtaa yhdistyksen toimintaa sääntöjen ja yhdistyksen kokousten päätösten edellyttämällä tavalla
2. hoitaa yhdistyksen rahavaroja ja muuta omaisuutta hyvin
3. suorittaa yhdistyksen kokousten sille antamat tehtävät
4. kutsua koolle yhdistyksen vuosikokous ja ylimääräiset kokoukset sekä valmistella niissä käsiteltävät asiat
5. asettaa tarpeellisia työryhmiä, nimeää edustajia työryhmiin, tekee aloitteita ja yhteistyösopimuksia sekä antaa lausuntoja
6. päättää jaostojen perustamisesta ja lakkauttamisesta, toimintasäännöistä sekä jaostojen toimihenkilöistä.
7. päättää huomionosoituksista, vuoden ammattikoulutuksen johtajasta ja jaettavista ansiomerkeistä

 

12 § Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja yksin tai varapuheenjohtaja yhdessä jonkun hallituksen jäsenen kanssa. Hallituksen valitsemat toimihenkilöt voivat kirjoittaa yksin yhdistyksen nimen.

 

13 § Ehdotus näiden sääntöjen muuttamiseksi on jätettävä hallitukselle vähintään neljä viikkoa ennen vuosikokousta. Vuosikokous ratkaisee sääntöjen muutosta koskevat asiat vähintään 3/4 äänten enemmistöllä annetuista äänistä. Samalla tavalla päätetään yhdistyksen purkamisesta, minkä ohessa päätetään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä yhdistyksen varojen luovuttamisesta johonkin yhdistyksen tarkoitusta lähellä olevaan kohteeseen.

1 § Ansiomerkki | Yhdistyksellä on hopeinen ansiomerkki. 

2 § Ansiomerkin myöntäminen | Ansiomerkki voidaan myöntää henkilölle, joka on toiminut erityisen ansiokkaasti yhdistyksen tai sen tarkoitusperien hyväksi. Ansiomerkki voidaan myöntää myös henkilölle, joka on yhdistykseen kuulumattomana toiminut erityisen ansiokkaasti yhdistyksen hyväksi.

3 § Ansiomerkin käyttö | Ansiomerkki on epävirallinen ansiomerkki ja sitä käytetään juhlavissa ammatillisen koulutuksen ja yhdistyksen tilaisuuksissa.

4 § Ansiomerkin luovuttaminen | Ansiomerkki voidaan luovuttaa yhdistyksen järjestämissä juhlavissa tilaisuuksissa tai koulutuksen järjestäjien juhlatilaisuuksissa.

5 § Ansiomerkkiluettelo | Ansiomerkit on numeroitu ja niistä pidetään luetteloa.

 

Myönnetyt SAJO ry:n numeroidut ansiomerkit

1. Artti Antila
2. Tuula Sissala
3. Pekka Aittoniemi
4. Matti Notko
5. Arto Pylvänäinen

Uusittu ansiomerkki
1. Aulis Pitkälä
2. Kauko Manninen
3. Maarit Tartia-Kallio
4. Kaija Kähari-Wiik
5. Esa Juvonen
6. Reija Lepola
7. Mika Tammilehto
8. Raimo Alarova
9. Maarit Kallio-Savela
10. Seija Rasku
11. Jukka Kosunen

12. Saija Sippola
13. Sirkku Purontaus
14. Maija Aaltola

Jaa sivu: